G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

SIIRTYY / POSTPONED Seniorisoppa – Merja Larivaara & Kari-Pekka Toivonen, 23.4.2020

23.4.
Thu
11:00

SIIRTYY / POSTPONED Seniorisoppa – Merja Larivaara & Kari-Pekka Toivonen

Doors: 10:00
Showtime: 11:00

Konsertti siirtyy koronavirusepidemian vuoksi. Selvitämme parhaillaan keikan siirtämisen mahdollisuutta, mutta toistaiseksi korvaavaa esiintymispäivää ei ole vielä tiedossa. Pyrimme tiedottamaan tilanteesta lisää mahdollisimman pian.

--

G Livelab Tampereella lokakuussa 2019 ihastuttanut Seniorisoppa palaa ohjelmistoon myös huhtikuussa!

Seniorisoppa® on näyttelijä Merja Larivaaran kehittämä konsepti eläkeikäisille. Arkiaamupäivisin järjestettävässä tilaisuudessa on luvassa muistoja ja musiikkia, yhdessäoloa sekä pääsymaksuun sisältyvä soppalounas. Seniorisoppa tarjoilee menneiden vuosikymmenten iskelmiä ja laulelmia, joista tutuimmat varmasti houkuttelevat yhtymään lauluun.

Pienimuotoisen konsertin kesto on n. 45 min, jonka jälkeen luvassa on yhdessä nautittu soppalounas.

Lippuja konserttiin voi ostaa myös ovelta hintaan 18 € ennen tapahtuman alkua. Lippuja voi ostaa paikan päältä klubilta myös aiemmin G Livelab Tampereen aukioloaikoina.

--

We regret to inform you that the concert at G Livelab will be postponed due to the COVID-19 outbreak. We are currently working to reschedule the date.

--

Seniorisoppa® is a concept for senior citizens created by actor Merja Larivaara. The event features a live concert of nostalgic favourites with a lovely soup lunch included in the price.

Tickets are also available at the door before the event starts, and during G Livelab’s opening hours.