G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

SIIRTYNYT 19.8. Knipi, 26.3.2020

26.3.
Thu
20:00

SIIRTYNYT 19.8. Knipi

Doors: 19:30
Showtime: 20:00

Konsertti on siirtynyt koronavirusepidemian vuoksi. Uusi konserttipäivämäärä on 19.8.2020. Aiemmalle päivämäärälle ostetut liput käyvät konsertissa sellaisenaan.

Mikäli haluat kuitenkin palauttaa aiemmin ostetun lipun tai vaihtaa sen G Livelabin lahjakorttiin, laita spostia (viimeinen palautuspäivä 18.4.2020):
info.tampere@livelaboratorio.fi

--

Suomalaiseen popmusiikkiin vahvan jälkensä lauluntekijänä jättänyt Knipi julkaisi odotetun ensimmäisen sooloalbuminsa lokakuussa 2019. Albumi on kuin lämmin halaus - Knipin kaihoisat, elämänmakuiset ja toiveikkaat kappaleet virtaavat suoraan kuulijan sieluun.

Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina parhaiten tunnettu Knipi on saavuttanut tähänastisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Hän on säveltänyt biisejä Egotripin lisäksi mm. Anna Puulle ja Jenni Vartiaiselle. Knipin debyyttialbumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen (Anna Puu), rumpali Heikki Kytölä (PMMP, Lauri Tähkä) ja basisti Anssi Maasalo (Egotrippi).

”Akustispainotteisena ja hartaana soiva albumi on teeskentelemätön läpileikkaus miehen tunnusomaisesta säveltajusta”
- Soundi

Mikäli keikka ei ole ennakkoon loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta hintaan 20 €/kpl. Ovimyynti aloitetaan keikkapäivänä klo 18. Alaikäiset ovat tervetulleita keikalle aikuisen seurassa.

--

The concert has been postponed due to the COVID-19 outbreak. The new date is 19.8. Already purchased tickets will be valid for the new date. You can also ask for a gift card code to compensate your ticket or ask for a refund. In case of gift card codes and refunds, please contact us via email: info.tampere@livelaboratorio.fi. Last refund date: 18.4.2020.

Knipi, who has left a strong mark on Finnish pop music as a songwriter, released his anticipated first solo album in Autum 2019. The album is like a warm hug – Knipi’s eager, life-loving and hopeful songs flow directly into the listener's soul and warm up on cooling autumn evenings. The album was recorded in Montecelio, Italy, and produced by Jukka Immonen.

Knipi, best known for being a founding member and guitarist for Egotrippi, has achieved four Emma awards and numerous gold and platinum records in his career so far. In addition to Egotrippi, he has composed songs for eg. Anna Puu and Jenni Vartiainen.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 20 € each. Door ticket sales will begin at 6 pm on the day of the show. Under 18-year-old music lovers are welcome to G Livelab Tampere shows with an adult.