G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Paul Elias, 23.4.2022

23.4.
Sat
21:00

Paul Elias

Doors: 20:00
Showtime: 21:00

Konsertti on siirtynyt Pirkanmaan alueen koronarajoituksien vuoksi, uusi konserttipäivä on 23.4.2022. Aiempaan konserttipäivään 21.1.2022 ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavana konserttipäivänä 23.4. Mikäli olet ostanut lipun G Livelabin lipunmyynnistä ja haluat kuitenkin lipunpalautuksen, laita meille sähköpostia: [email protected]. Jos taas olet ostanut lippusi Tiketistä, olethan yhteydessä palveluntarjoajaan.

Taitavana laulaja-lauluntekijänä, mutta myös huikeana multi-instrumentalistina tunnettu Paul Elias saapuu Tampereen G Livelabiin konsertoimaan!

Universal Musicille levyttävän artistin esikoisalbumi ”Luonnonvoimii” ilmestyi syksyllä 2020. Tyylikäs pitkäsoitto sisältää tarinoita, jotka ovat syntyneet artistin oman elämän pohjalta viimeisten viiden vuoden ajalta. Levyltä lohkaistiin useampi hyvän vastaanoton saanut single, joista esimerkkeinä radiosoittoon päätyneet Mitä sil on välii ja Muistuta mua.

"Luonnonvoimii"-albumin jälkeen Paul Elias on hurmannut entistä rohkeammalla, uudistuneella musiikillisella tyylillään, tuoreimpana esimerkkinä mm. Suomipopilla ahkeraan luukutettu single Pimeän värit. Huhujen mukaan G Livelabin keikan alla olisi ilmestymässä uutta musiikkia, joten Tampereen ydinkeskustan tunnelmallisessa miljöössä päästään tutustumaan kattavaan läpileikkaukseen suvereenin tekijän soolourasta.

Viime aikoina Paul Elias on viihtynyt tiiviisti otsikoissa nousemalla todelliseksi kansansuosikiksi Selviytyjät Suomi -kilpailun viimeisimmällä kaudella. Muusikko raivasi tiensä finaaliin kaikki yhtä vastaan -asetelman altavastaajana, joka voitti koskemattomuuksia ennätysmäisellä tavalla. Hän on päätynyt eri instrumenttien soittamisellaan useampaan kertaan myös uutislähetyksiin ja vaikuttanut englanninkielistä musaa tehneessä Satin Circus -yhtyeessä männävuosina.

HUOM! Konsertti järjestetään pääosin seisomakonserttina. Voit kuitenkin halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Minimitilaus ennakkotilauksissa on 7 € / hlö. Pienemmät tilaukset palautamme. Saavuttehan viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkamisaikaa, muuten tilauksenne purkaantuu ilman rahanpalautusta. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä.

Huom! Tämän konsertin ennakkovaraukset ovat loppuunvarattu.

G Livelab Tampereen keikat ovat ikärajattomia.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Concert has been postponed to 23.4.2022 due to COVID-19 restrictions. Tickets of the previous concert date (21.1.) are valid in this replacement concert. However, if you have bought your tickets from G Livelab store and need a refund, please contact us: [email protected]. If you have bought tickets from Tiketti and need a refund, please contact Tiketti directly: www.tiketti.fi.

Singer-songwriter, multi-instrumentalist and popular favourite of the latest season of Survivor Finland (Selviytyjät Suomi) Paul Elias performs at G Livelab Tampere in April!

Paul Elias' debut album "Luonnonvoimii" was released in Autumn 2020 by Universal Music and included radio hits such as Mitä sil on välii and Muistuta mua. According to rumours he'll release new music just before his concert at G Livelab!

G Livelab Tampere's concerts have no age limit.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus