G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Martin Alvarado (ARG), 8.9.2021

8.9.
Wed
19:00

Martin Alvarado (ARG)

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Martin Alvaradon Suomen kesä 2021 -kiertue päättyy Tampereelle - kaupunkiin, josta hän Suomen valloituksen aikanaan aloittikin. Tämä Tampereella ennen kuulematon Avaradon soolokonsertti paitsi päättää Martinin kiertueen, toimii myös osana iberoamerikkalaisen kulttuurin festivaalia Iberofestia.

Martín Alvaradoa pidetään laajalti Argentiinan merkittävimpänä nykytangon laulajana ja hänet tunnustetaan yhä useammin tangon historian hienoimmista laulajista. Häntä on kuvattu nimellä " 2000-luvun Tangon ääni. Vuonna 2019 Buenos Airesin National Academy of Tango kunnioitti hänen uraansa kunnianimellä Academico (maestro).

Alvarado on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa loppuun myydyille saleille, lukuisissa televisioesitykissä Suomessa, Venäjällä, Sloveniassa ja Argentiinassa ja tuottanut neljä albumia. Hänen musiikkiaan soitetaan päivittäin Buenos Airesin tango-radiokanavilla. Vuonna 2013 hän voitti Latin UK palkinnon vuoden kansainvälisen taiteilijan konsertista ja viimeisen albumin julkaisi ja levitti maailmanlaajuisesti brittiläinen levy-yhtiö Riverboat Records.

Martin Alvaradon huolella valittu ohjelmisto sisältää Argentiinan tunnetuimpien runoilijoiden ja säveltäjien teoksia, mukaan lukien Piazzollan harvinaisia teoksia, uusia tangoja, vanhoja klassikkoja ja hänen omia sävellyksiään.

Tuotanto: G Livelab Tampere ja BMusic

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE

G Livelabin tapahtumat toteutetaan rajoitetulla yleisökapasiteetilla. Ennakkojärjestelyillä, turvaväleillä ja tehostetulla hygienialla takaamme asiakkaille, esiintyjille ja henkilökunnalle mahdollisimman turvallisen tilaisuuden.

Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiimme täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Born and raised in Buenos Aires, Martín Alvarado discovered his talent to sing at the age of 19 and is now world renowned and widely recognised as one of the most significant vocalists in the history of tango.

Celebrated both in the media and by his peers, he has been described as “the best voice in Buenos Aires” and “21st Century voice of tango”.

Production: G Livelab Tampere and BMusic

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS

The concert will be held with a small audience capacity. Advance arrangements, safety distances and enhanced hygiene solutions aim to guarantee the safest possible concert experience for customers, musicians and staff.

Please read our safety instructions here:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus