G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Astrid Swan, 11.6.2022

11.6.
Sat
21:00

Astrid Swan

Doors: 20:00
Showtime: 21:00

Astrid Swan on suomalainen lauluntekijä, esiintyjä ja kirjailija. Hän on julkaissut yli 15-vuotisen uransa aikana kuusi sooloalbumia sekä lukuisia yhteistyöjulkaisuja muiden artistien kanssa. Artistin tuotanto on noteerattu laajasti myös ulkomailla, ja hänen albumeitaan onkin julkaistu Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja muissa Pohjoismaissa.

Tuoreen ”D/other”-albumin Swan on kertonut käsittelevän muun muassa äitiyttä, ihmissuhteita ja surua. Arvostetun brittiläisen musiikkilehti Mojon arvostelussa albumia suitsutettiin sen erinomaisuudesta sekä ainutlaatuisen kiinnostavasta tavasta käsitellä teemojaan. Swanin kyky sanallistaa hankaliakin tunnetiloja ja tuoda ne esiin elokuvallisessakin musiikissa on harvinaislaatuinen, ja tätä taitoa uusi albumi tuo esiin täydellisesti.

Swan ammentaa amerikkalaisesta laulaja-lauluntekijä traditiosta, popmusiikin nykyisyydestä ja menneisyydestä, kutoen sävellyksiinsä vaikuttimia elinympäristöstään pohjoisella pallonpuoliskolla.

Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Minimitilaus ennakkotilauksissa on 7 € / hlö. Pienemmät tilaukset palautamme. Saavuttehan viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkamisaikaa. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä.

Huom! Tämän tapahtuman ennakkotilaukset on loppuunvarattu.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Astrid Swan is a Finnish songwriter, performer and author. She has released six solo albums and done numerous collaborations with other artists.

On the most recent album “D/other,” Astrid Swan deals with motherhood, relationships, and sadness, among other things. The album received universal acclaim and was praised for instance by British music magazine Mojo. Swan’s ability to verbalize even awkward emotional states and bring them out even in her music is both rare and beautiful. Astrid Swan draws from the American singer-songwriter tradition, the present and past of pop music.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 15 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus