G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Asa Bäänd II, 19.10.2022

19.10.
Wed
19:00

Asa Bäänd II

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Me rakennamme identiteettimme ja tulemme osaksi ympäröivää kulttuuria kielen kautta. Tätä todellisuutta me myös dokumentoimme kielellä. Kieli tarjoaa meille työkalut oman maailman rakentamiseen.

Sen Asa on tehnyt. Aliaksella Avain uransa aloittaneella Matti Salolla oli aina oma painovoimansa, joka ohjasi omalle polulle. Klassikoksi muodostunut debyytti Punainen tiili toi sosiaalista realismia ja poliittista paatosta Rähinän ulosantiin, mutta varsinainen läpimurto oman äänen - oman kielen ja oman maailman - löytymiseen oli Asa. Kieli on rytmiä ja rapinkin keskiössä on flow, rytminen karisma. Jo toinen Asan nimellä julkaistu levy Terveisiä kaaoksesta esitteli vuonna 2006 oman sisäisen rytminsä tahtiin toimivan sanataitelijan, joka etsi luovan yhteistyön kautta myös omaa soundiaan. Yksi versio omasta soundista löytyi vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä Loppuasukas. Soundi ammensi eri kansanmusiikeista roisilla otteella ja toi Asalle sekä Emma- että Teosto-palkinnon.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asa on julkaissut ja esittänyt musiikkia ahkerasti, psykedeliasta vahvasti ammentavasta ja tee-se-itse -henkisestä Foetida-sarjasta perinteisemmällä hiphop-estetiikalla operoiviin levyihin, kuten Love ja Jou jou, sekä dj-vetoisista keikoista Asa & Band -kokoonpanon konsertteihin. Kun on vuosi 2022, Asa on taiteilijana itsenäinen - sekä esteettisesti että oman levy-yhtiön ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä. On monta maailmaa joita rakentaa.

Australian aboriginaalit eivät vietä syntymäpäiviä, mutta nimeävät itsensä uudelleen, kun kokevat kasvaneensa ihmisinä. Samoin on Asa yhtyeineen vaeltanut läpi unien kohti omia maailmoja - herännyt henkiin originaalin äänimaailman ja uuden nimen, "Asa Bäänd II", turvin.

Siemeniä - albumi kulkee pelkojen ja epävarmuuksien pimeydestä vakaasti kohti valoa. Albumi julkaistiin 22. lokakuuta 2021.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Keikka toteutetaan pääosin seisomakonserttina. Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Minimitilaus ennakkotilauksissa on 7 € / hlö. Pienemmät tilaukset palautamme. Huomioithan, että ennakkoon tehdyt juoma- ja ruokatilaukset viedään pöytään valmiiksi juuri ennen tapahtuman ovien avaamista. Saavuttehan viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkamisaikaa, muuten tilauksenne purkaantuu ilman rahanpalautusta. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan hyvin rajoitettu määrä.

HUOM! Tämän konsertin ennakkovaraukset ovat loppuunvarattu.

Asa Bäänd II:
Asa (Matti Salo) - voc
Ville Väätäinen - drums
Tero Holopainen - violin
Antti Raassina - dj
Antti Kivimäki - bass
Rasmus Pailos - guitar

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Asa ranks among the most highly-regarded MCs in the Finnish scene, known for his classic Punainen tiili as well as many other masterful albums. At G Livelab, Asa will perform with his newest band which is both funky and down-to-earth. His latest album Siemeniä was released last year.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 15 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus